tänä päivänä uuden toivossa

Läheiseni sairastanut 2½v erittäin harvinaista ja parantuma-
tonta syöpää,joka pysynyt n.vuoden kurissa rankan lääkityksen
avulla ja saattaa koteloitua.Lääkkeissä valtavasti haittavai-
kutuksia.Sairauden alussa oli kuukausitolkulla puhumaton.
Joskus ajattelen hänen tekevän minulle suoranaista kiusaa,koska
jonkun tavatessaan puhuu kuin ruuneperi kuin tänäänkin vieraan
käydessä.Puheeni hän kääntää aivan toiseksi asiaksi,tai ei kuule
eikä vastaa vaikka on lähellä.Ärsyyntyy pienestäkin ja kiroilee
minulle,jos huomautan jostakin.

Ei jaksa keskittyä vaan saan viedä aloittamansa asiat loppuun,
väsyy pienestäkin ponnistuksesta ja nukkuu melko paljon.
Hoidan kaikki asiat kotona,ja hänen lääkkeiden ostot,joille hän ei
korvaansa lotkauta.Tunnen olevani vain pelkkä piika talossa,
ja omat voimavarani ovat kestokyvyn rajoilla.Uskon ymmärtäväni
hänen sairauttaan,mutta jokaisella on jossakin se milloin mitta
täyttyy.
Koko tämän ajan olen juossut läheiseni kanssa sairaalassa -
lääkärissä ,pitänyt hänen puoliaan ja jopa vaatinut läheiselleni
hoitoa,mistä ensin sanottiin ettei sitä edes ole.
Voisiko joku antaa minulle neuvon,miten jatkaa,koska olen aja-
tellut jotain parempaa tulevaisuutta,itselleni .Ehkä voi ajatella
minun olevan joku hirviö miettiessäni itselleni parempaa tulevai-
suutta,mutta olen ulkopuolella ,siis henkisesti kaukana läheises-
täni.Juuri nytkin hän paiskasi oven edestäni kiinni,joten mitä
tällainen elämä on kyselen itseltäni.