vain elämää

Mietin sitä miten kovilla ihmiset on sairauden iskiessä.
Omaishoitajan tukea haettaessa on kaikenlaisia kommervenkkejä.
Omaishoitajan tukea ei makseta hakijalle,jos sairastunut pystyy
suoriutumaan jokapäiväisistä henkilökohtaisista asioistaan,kuten
syöminen ,juominen,peseytyminen ym senkaltaiset asiat.
( En toki tahdo unohtaa pää-osassa olevaa ,sairastunutta).

Ei oteta huomioon että elämään kuuluu muutkin asiat kuin vain
edellä mainitsemani. Puoliso,vaimo tai mies joutuu useinkin hoita-
maan kaiken muun,mm kodin puhtauden ja juoksevat asiat,omaisen
ollessa väsynyt ,aloitekyvytön ym sairautensa kanssa.
Eli laissa korjattavaa.
Jos on niin onnellisessa asemassa että on tukipiiri ympärillä,niin
ehkä on helpompaa,ainahan ei näin meillä kaikilla ei ole.

Hoitohenkilökunta on ylityöllistetty sairaaloissa, ja monesti hen-
kilökunnan kanssa menee napit vastakkain,kun tunteet kuume-
nee liikaa .Hoitohenkilökunnalla ei ole tunnesidettä potilaaseen ,
joten voi ymmärtää tietysti,että voi saada mieltäpahoittavaa
kohtelua. Ei voi ymmärtää,kun itsellä paha olo ja potilaalla tosi
rankka sairaus minkäänlaisia "vääränlaisia" kommentteja.
Kumpa me ihmiset,niin minä kuin kaikki muutki tuntisimme sanat,
kiitos ,anteeksi,ole hyvä.Mutta ne ovat varmaan sisäs-
sämme jo lapsesta alkaen tai sitten ei.

Kaiken kiireen keskellä saatu ystävällinen sana,lempeä katse kan-
taa ihmeesti eteenpäin,kumpa itse myös osaisin tuon taidon use-
ammin.Aamulla ajattelen ,nytpä olen tosi kiltti tuolle sairaalle mie-
helleni ja muille läheisilleni mutta illan päätteksi joudun huomaa-
maan olevani sama vajavainen ,itsesäälissä rypevä
ihminen kuin aiemminkin..
Useinkaan en jaksa pitää miehestäni huolta oikealle tavalla enkä
soitella ns.ystäville ,jotka ovat vain kadonneet jonnekin.

Hyvää vappua ja kesän odotusta meille kaikille.
Onnenpipana