Re: Kuka vois lohduttaa,kun tuntuu ettei ketään missään ole??

Minä seuraan surun murtamana läheisenä parantumattomasti sairaan elämää. Olemme jo siirtyneet saattohoitovaiheeseen, eteneminen on ollut hoidoista huolimatta nopeaa. En tiedä onko mikään aika riittävä sopeutua tällaiseen uutiseen, meidän perheelle aika ei ainakaan ole ollut tarpeeksi pitkä.

Tuntuu, että toivon hiipuessa yhä vähemmän on niitä pieniä iloisia ja hyviä hetkiä enkä tiedä miten lohduttaisin kuolevaa, itkevää ja ahdistunutta lähimmäistäni. Pahinta on juuri seurata miten pahalta hänestä tuntuu luopua elämästä vastoin tahtoa. Diagnoosin jälkeen mikään ei enää koskaan palaa ennalleen, vaikka joissakin tapauksissa elinikää saattaa olla vuosia.

On lohdutonta kuulla, että Itkevä enkeli kokee olevansa asiansa kanssa yksin. Useista kirjoituksistasi aistii pahan olosi. Onkin käsittämätöntä, että edelleen sairastuneen henkinen tukeminen on aivan onnettomalla tolalla, vaikka saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa koskevissa kirjoituksissa ja oppaissa korostetaan myös psyykkien hyvinvoinnin tukemisen tärkeyttä.

Elämään pidennetään kyllä tavattoman kalleilla lääkkeillä, mutta resursseja potilaan ja heidän läheisten tukemiseen tällaisessa äärettömän vaikeassa elämäntilanteessa ei näytä löytyvän. Kertakaan tämän puolen vuoden aikana ei tällaista tukea ole lähimmäiselleni tarjottu tai edes ohjeistettu sitä etsimään. Musertavan uutisen jälkeen voimavaroja avun etsimiseen harvoilta löytyy ja läheisetkin saattavat sairastua. Mielenterveyden ammattimaisen hoitamisen tulisi olla keskeinen osa parantumattomasti sairastuneen potilaan hoitoa.

Kirjoituksenne ovat koskettavia ja kuvaavat varmasti hyvin muidenkin elämää ylläpitävällä lääkityksellä elävien tuntemuksia. En voi kun toivoa voimia, järkeviä sanoja ei tälläkään kertaa löydy. Yksikään terve ihminen ei voi ymmärtää tunteitanne, vaikka muuta väittäisi.