Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Elämää ylläpitävällä lääkityksellä elävät

Vaaleihin voi lähteä sairaanakin!

Viime lokakuun lopussa vatsaongelmina, kuumeiluna ja voimakkaana väsymyksenä esiin tulleet ongelmani vihdoin diagnosoitiin paksusuolen syöväksi, joka oli levinnyt maksaan ja keuhkoihin.
Paksusuolen syöpä leikattiin jo joulukuussa ja tammikuussa päästiin aloittamaan sytostaattihoidot, kun välillä jo kokonaan toimintansa lopettanut maksakin saatiin taas toimintaan ja välitön hengenvaara ohitettiin.
Nyt sairaus pysyy hyvin kurissa sytostaattihoidolla, vaikka lopullinen parantuminen ei taida ollakaan enää mahdollista. Välillä kieltämättä täysin nollalukemissa käynyt kunto on itse asiassa kohentunut niin, että uskalsin jopa lähteä kunnallisvaaleihin Vihreiden sitoutumattomaksi ehdokkaaksi.
Ajattelin siis tuoda esiin, että parantumatonkaan sairaus ei estä ehdokkuutta, jos vain ei anna sen viedä henkistä kanttia. Kuka tahansahan voi jäädä bussin alle huomenna, mutta sytostaattihoidoilla meikäläisen henki voi säilyä vielä hyvin vuosikymmenenkin....

T.
Taloustoimittaja ja yrittäjä
Jaakko Wallenius
Lohjalla ehdokas numero 77
sitoutumaton Vihreät
beinghuman | 23.10.2012 klo 11:42:57
  • Vaaleihin voi lähteä sairaanakin!beinghuman
    23.10.2012 klo 11:42