Miksi en osaakkaan aina nauttia

Sain viime syksynä puhtaat paperit rintasyövästä. Mistä olen äärettömän onnellinen, en oikein edes tajua sitä. Silti koko ajan pelko sen uusiutumisesta painaa mieltä. Välillä painaa jopa niinkin paljon, että pilaa päiviä. Sitten kuun jostain sattuu, tulee heti mieleen, varmaan se on kuitenkin levinnyt... Vaikka kuinka sanon itselleni, että nyt on lupa nauttia ja olla onnellinen ja alkaa elää jne. Välillä menee oikein hyvin ja sitten taas huomaan, että olen vaipunut omaan synkkyyteen.

Sitten vielä, en oikein kehtaisi edes kirjoittaa, mutta kirjoitan kuitenkin.
Katson itseäni peilistä, mitä näen, aina välillä näen tosi rumat rinnat. (toinen rinta, osapoisto)

Meillä ei ole ollut mieheni kanssa seksielämää, voi sanoa kohta vuoteen.
Näitä rintojani hyvä jos saa edes katsoa...

Femarkuuri alkoi viime syksynä. Vaikuttaiskohan se myös haluttomuuteen?

Välillä ajattelen, että pikku juttuja kaiken kokemani jälkeen, mutta ei kuitenkaan ole.
Isäni kuoli viime kesänä, samaoihin aikoihin kuin itse sain diagnoosin.

Mä jollain lailla vihaan sitä syöpää vieläkin kun tuli pilaamaan ja sekoittamaan mun elämäni.

Osaisko joku antaa mulle vinkkejä ja onko jollain ollut samanlaisia ongelmia?