Näinkin voi käydä!

Viisi vuotta sitten mieheni sairastui agressiiviseen aivosyöpään. Koko perheemme, kaksi alaikäistä lasta, puolisoni ja minä jouduimme myrskyn keskelle. Hoidot olivat rankat ja poislähdön uhka todellinen koko ajan. Syöpä saatiin taltutettua ja kaikki näytti olevan hyvin, kunnes tapahtui pahin mahdollinen -tauti uusi. Vanhoilla hoidoilla aloitettiin taudin taltuttaminen uudelleen, mutta eihän ne tehonneet. Viimeisenä oljenkortena otettiin käyttöön ihan uusi hoitomuoto Suomessa. Olimme suuren tuntemattoman edessä, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Tällä uudella hoidolla tauti saatiin selätettyä toisen kerran, vaikka hoitoihin liittyikin taas rankkoja aikoja vaikeine infektioineen. Nyt olemme eläneet tautivapaata aikaa jo 3 ja 1/2 vuotta. Tässä aivosyöpätyypissä tämä lupaa hyvää ja voimme jo luottaa parempaan tulevaisuuteen. Työelämään mieheni ei enää palaa, mutta on toki muutakin elämää kuin työ! Näiden vuosien aikana lapsistamme on kasvanut vastuuntuntoisia aikuistuvia nuoria. Ilman mahtavan läheisverkoston tukea emme olisi myrskystä selvinneet.

Tällä tositarinalla haluan luoda uskoa siihen, että vaikka syöpä on henkeä uhkaava sairaus, voi vaikeastakin syövästä selvitä niin sairastunut kuin koko perhe, kun potilas saa oikeanlaista hoitoa ja perhe pysyy kasassa ja jaksaa tukea sairastunutta. Mutta edelleenkin ilman läheistukiverkostoa emme olisi selvinneet.

Voimia kaikille syöpäperheille! T. Suvi