Re: Romadus 5 kk hoitojen jälkeen

Multa unohtui kertomatta, että kun tulin tuolta kävelylenkiltä ja olin riisununut ulkovaatteet, menin istumaan lattialle silittämään kissaani ja aloin itkemään aivan hillittömästi. Ensimmäisen kerran koko aikana.

Tiistaina varasin ajan psykologille, jolla kävin kuluneen viikon maanantana. Tunnin ajan puhuin putkeen ne kaikki asiat, joista olin vuoden aikana kertonut ihmisille, jokaiselle vähän eri tasoisesti. Riippuen kuinka hyvin kunkin kanssa toisemme tunnetaan.

Tulos käynnistä oli mm se, että

- loppui viestiketjujen lukeminen aiheesta syöpähoitojen jälkeinen masennus, sitä nimittäin tein junassa töihin mennessä ja sieltä palatessa sekä kotona koko valveillaoloajan. Hain niistä tukea, että "en ole epänormaali ja tee kärpäsestä härkästä".

- olen käynnin jälkeen pystynyt jäsentämään asioita ja mm tajuamaan mikä hoitorumpa-ajassa mättää joiden suhtautumisen vuoksi.

- ja tajusin, että ainahan olen löytänyt sen langan, millä kivuta pohjalta ylös, sillä tähän ikään mennessä on toki elämässä ollut aiemminkin notkahduksia.

- myös sen ymmärrän, että vastaavanlaisia toivottomuudentunteita tulee olemaan vast'edeskin, jos ei muutoin niin ennen vuositarkastuksia.

- ja etten ihan kyllä varmaan lähivuosina, jos vaikka selviän vuosittain puhtain paperein, kykene tuulettamaan, koska mulla on oman syövän lisäksi kaverina parhaan, saman ikäisen serkkuni kuolema. Hän ehti syöpähoitojen jälkeen olla töissä pari vuotta ja sitten löydettiin etäpesäkkeitä vaikka mistä. Sitä ei koskaan saatu tietää, että olisiko hän niistä selvinnyt, sillä hän sai keuhkokuumeen ja kuoli keuhkoveritulppaan.

- olen myös miettinyt sitä, että miltä ihan oikeasti tuntuu, että sain syöpädiagnoosin, siihen vaan ei ole vielä löytynyt vastausta.

Alkuviikko töissä meni välillä kyynelehtimiseen joidenkin kanssa asiasta jutellessa, mutta pari viimeistä päivää jo paremmin. Jopa kotona siivouskaan ei tuntunut ylitsepääsemätömältä, kuten edellisellä viikolla.

Loppuviikosta oli jo parempi mieli, josta varmaan suurkiitos työkavereideni. Sain myös lainaksi kirjan, joka oli antajan mielestä niin hullu, että varmaan tykkään. Niinkuin olen tykännytkin. On ollut mukavaa hihitellä ittekseen :)

Mulla on toinen käynti psykologilla maanantaina.

Sen olen päättänyt, että kun ja jos tulee samanlaisia fiiliksiä kuin nyt tuli, käännyn heti ammattiauttajan puoleen, ettei ajatukset lähde omassa päässä kiertämään ulospääsemätöntä kehää. Koska ne näköjän jää kiertämään, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon tahansa ihmisiä, joiden kanssa jutella. Tähän saakka elämässäni on asiat lutviutuneet ystävile puhumalla, tällä kertaa näköjään ei.

Vietetään niin mukava viikonloppu kuin se vain on mahdollista!

Piiku