Re: Tunteiden vuoristorata

Hei,

Kai se kuuluu asiaan että kun vakava sairaus kohtaa, tunteet menee laidasta laitaan. Muistan kun itse sain diagnoosin noin 1,5 vuotta sitten; se oli hirveä järkytys. Minä, terve, aktiivinen ihminen, eihän se voi olla mahdollista! Mutta niin vaan oli.. hoitojen suhteen on todella ollut vuoristorataa. Olen itkenyt, tuntenut vihaa, kadehtinut terveitä jne. Paitsi silloin kun olen ollut niin huonossa kunnossa etten jaksanut ajatella mitään..

Tällä hetkellä elän sitä vaihetta, että alan hyväksyä sairauteni ja hoitojen myötä tulleet rajoitteet. Pitää katsoa milloin syö, mitä ja missä, kovin ei saa rehkiä ettei hermosärky oikein riivaa.. jne.

En osaa muuta kuin toivottaa sinulle jaksamista, uskon että tilanne jossakin vaiheessa helpottaa. Ja ehkä kannattaisi kertoa tuntemuksista hoitavalle lääkärille / työterveyshuollossa tms. Itselläni ainakin sattui, nimenomaan työterveyshuollossa, kohdalle hoitaja joka puhalsi "pelin poikki". Jos en olisi apua saanut, en tiedä missä nyt olisin. Apua kannattaa rohkeasti pyytää ja vaatia ennenkuin tilanne menee ihan mahdottomaksi. Ja kaikkihan me tiedämme, että valvoessa pienetkin asiat saavat norsun koon.

Voimia sinulle..