Parisuhde, syöpä, alkoholismi

Minulla todettiin rintasyöpä loppuvuodesta 2011 ja se hoidettiin vuoden 2012 aikana. Parisuhteeni, joka oli kestänyt jo yli 20 v., oli vaikea avopuolisoni alkoholin käytön vuoksi. (Vasta nyt uskallan sanoa, että hän on alkoholisti.) Sytojen aikana koetut viikkojen ryyppyputket menivät yli voimieni, ja päätin tehdä lopullisen ratkaisun, muuttaa pois ja erota, koska tiesin, että puolisoni ei pysty raitistumaan. Koko yhdessäolomme aikana hän oli vuoden raittiina, mutta sitten sama meno jatkui pahempana. Puolison selityksen mukaan sen vuoksi, ettei meillä mennyt yhtään paremmin. Minä olin kyllä tuolloin onnellinen, mutta se ei riittänyt.

No muutin erilleni, kävin syto- ja sädehoidot loppuun, palasin töihin. Välit puolisoon olivat kylmän asialliset (soiteltiin ja tavattiin harvakseltaan), koska hän ryyppäsi. Vajaan puolen vuoden kuluttua hän pyysi unohtamaan kaiken ja aloittamaan puhtaalta pöydältä ja hän lopettaa juomisen (ei ollut vielä lopettanut). Hän oli silloin tosi maassa ja kävi osaltaan läpi erokriisin pahinta vaihetta. Pysyin asiallisena ja kieltäydyin palaamasta yhteen, koska en luottanut siihen, että elämämme muuttuu parempaan ja viinan juonti loppuu.

No reilu kuukausi sitten hän ilmoitti, että hänen elämässään on uusi nainen. Pointtini on tässä se, että järjen tasolla ymmärsin sen tapahtuvan ja hänen kohdallaan mitä pikimmin, koska hän ei osaa olla yksin ja kävi eron ja viinaputkien takia syvällä. Mutta miksi ero realisoitui minun kohdallani vasta nyt vuoden jälkeen tapahtuneesta, kun uusi kumppani tuli kuvaan? Teki tosi kipeää, en nukkunut, ruokahalut meni, laihduin. Nyt saan jo nukutuksi ja syön normaalisti, mutta meidän suhteemme epäonnistuminen ja selvittämättömät asiat pyörivät jatkuvasti minun päässäni.

Luulen, että suren sitä, ettemme koskaan aikoinamme osanneet hakea apua parisuhteeseemme, enkä saanut hyvitystä (kertoa mielipidettäni) niistä loukkauksista, joita hän syyti niskaani eron akuuttivaiheessa.
Tänään syöpä tuntuu piece of cakelta tämän rinnalla (ihan absurdia). Järki sanoo, että paha olo menee ohi, selvisinhän syöpädiagnoosin saatuani, mutta tunteet eivät anna rauhaa. Enkö pääse millään vanhasta irti? Lisäksi olen tavattoman yksinäinen, koska tyypillisesti alkoholistin läheisenä häpesin tilannetta ja jätin ystävyyssuhteet sivuun. Onneksi mulla on työ. Olen lukenut paljon alkoholismia ja parisuhdetta käsittelevää kirjallisuutta ja sen avulla yritän päästä taas omaan elämään kiinni.
Tiedän, että on paljon pareja, joiden liitto on kariutunut syövän melskeeseen. Haluaisin jakaa tämän kokemuksen teidän kanssanne.