Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Elämä syövän jälkeen

Maraton juoksu!

Hei!

Käyn silloin tällöin sivuilla ja nyt päätin itse kirjoittaa oman rintasyöpä tarinani.

Sain diagnoosin 38vuotiaana (lokakuussa v 2000) ja olin juuri lopettanut imettämisen. Gynekologin suosituksesta menin kontrolliin endometrioosin sekä myomien takia. Sillä reissulla gyne totesi että jotain epämääräistä tuntuu rinnassa, sain siitä seisomalta mennä ultraan jossa uä-lääkäri otti koepalan 3 epäilyttävältä pateista sekä aiemmin todetusta fibroadenoomasta. Sanoi ettei ollut viiteen vuoteen nähnyt samanlaisia muutoksia eikä voinut sanoa olivatko hyvän- vaiko pahanlaatuisia. Koepalan otto sattui niin peemäisesti koska patit niin pieniä ja muljahtivat aina neulan alta.

Sitten 2 vkon jälkeen gyne soitti kotiin illalla ja kysyi saiko tulla käymään..!?? Sanoin että kyllä käy mutta että piti olla kaikki paperit mukana. Niistä tarkastin oliko todella kyse minusta.
Diagnoosi oli ductaalinen syöpä.

Leikkaukseen pääsin 2vko odottelun jälkeen. Tehtiin rinnan osapoisto sekä kainalontyhjennys. syöpä levinnyt myös syvälle kainaloon jota ei voitu leikata koska hermo joka säätelee käden liikkuvuutta oli liian lähellä. Pesäke myös rintalastassa aivan aortan vieressä joten sitä ei myöskään voitu leikata.

Leikkauksen jälkeinen olotila meni paremmin kuin osasin kuvitella.
Ei turvotusta eikä kipuja jota ei apteekin lääkkeillä saanut aisoihin. Masentunut olin mutta miehen ja lapsen avulla pidin "pääni kunnossa". Puhuin kaikille jotka lähellä olivat sairastumisesta ja millainen olo minulla oli, vatvoin, itkin, nauroin, ulkoilin, huusin ja hain tietoa kaikista mahdollisista paikoista, kuten myös täältä syöpäsivustolta.

Koska sädehoitoon oli pitkä jono aloitettiin 2kertaa sytostaatit (en millään muista minkä coctailin sain) ja sitten 25 kertaa sädehoitoa.
Siitä iho oli arka ja punainen, saunaan en voinut mennä vaikka mieli teki kovasti.
Loput sytot sain suunnitellun kaavan mukaan. Hiukset harvenivat, hoitajat sanoivat että minun saamat sytot eivät aiheuta hiustenlähtöä.

Kävin ensin 3kk ja 6kk kontrollissa,nyt keväällä viimeisellä vuosi kontrollissa =) Vasemmassa kainalossa on suurentunut lymfa pallukka (koepala otettu) jota nyt seurataan. Käyn 1,5v välein ultrassa sekä 2v välein mammossa. Teen käsijumppaa, siis erikseen, kävelen, harrastan pilates´ta, uin, luen, ja olen iloinen lapsestani!

Keväällä 2011 voin viettää 10 vuotis päivää! Siis siitä kun se 6kk maratoni oli ohi!

Voima halauksia ja talven viettoa teille kaikille!





airam | 7.1.2011 klo 18:52:19
  • Maraton juoksu!airam
    7.1.2011 klo 18:52