Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Elämä syövän jälkeen

Kilpirauhassyövän jälkeen

Hei, olen keski-ikäinen nainen. Minulta leikattiin kesällä 04 kilpirauhassyöpä, jonka yhteydessä kilpirauhanen poistettiin. Karsinooma oli muotoa papillaarinen, sen follikulaarinen muunnelma. Syöpä oli paikallinen (ei ollut lähettänyt etäispesäkkeitä). Alkuhoitona oli asiaankuuluva radiojodihoito. Loppuelämä menee Thyroxinilla. Puolivuosittaiset kontrollit laboratoriossa oikean lääketasapainon saavuttamiseksi tuottivat tulosta vuosi sitten, jonka jälkeen olen syönyt samaa lääkeannostusta. Puolivuosittaiset kontrollit jatkuvat yhä.

Olen kurkkua myöten täynnä lääketasapainon hallintaa, eikä kysymykseni liitykään siihen. Tahtoisin nimittäin tietää, jos viestiäni lukisi joku, jonka kilpirauhassyövästä olisi kulunut jo ainakin lähemmäs kymmenen - parikymmentä vuotta, että kuinka vastassa on ollut mahdollisesti muita sairauksia - jos on ollut - ja nimenomaan sellaisia, jotka lääkäri on todennut osaltaan liittyviksi aikoinaan sairastetusta kilpirauhassyövästä.

Viestini kirjoittamiseen kirvotti pari päivää sitten ilman syytä kipeytyneet pohkeeni/nilkkani. Mielessä käväisi peräti veritulppa, vaikka olenkin hoikka ja elämäntapani ovat terveelliset. Innostuinpa sitten lukemaan netissä veritulpasta ja alue laajeni muihinkin laskimotukoksiin- ja tulehduksiin, joten jätin homman siihen. Ystäväni kysymään, josko oireilla voisi olla yhteyttä joskus sairastettuun kilpirauhassyöpään. Sitä en ollut tullut ajatelleeksi, koska yleensäkään en ajattele, että minulla on edes ollut syöpä.

Ystäväni kysymys jäi kuitenkin askarruttamaan minua - osaksi kipeytyneitten jalkojeni osalta ja muutenkin. Tulisiko sittenkin huomioida joitakin seikkoja omassa terveydentilassaan entistä herkemmin - juuri siksi, koska on joskus sairastanut kilpirauhassyövän, ja koska loppuelämän kestävänä lääkehoitona on elintärkeän kilpirauhashormonin keinotekoinen, paljon kritiikkiäkin saanut Thyroxin-tabletit?
shana | 13.5.2009 klo 20:30:44